
Opiskelupaikan saaminen ei varsinkaan suosituissa hakukohteissa ole läpihuutojuttu. Pääsykokeisiin valmistautuville suunnattuja valmennuskursseja tarjotaankin niin ammattimaisten koulutusyritysten kuin alan opiskelijoiden toimesta. Valmennuskurssi on kuitenkin kalleimmillaan tuhansien eurojen sijoitus, joka tarjoaa lähinnä mahdollisen etulyöntiaseman muiden hakijoiden rinnalla.
Kuopiossa asuvalla Paula Männistöllä on sekä hyviä että huonoja kokemuksia valmennuskursseista. Neljättä vuotta Itä-Suomen yliopistossa lääketiedettä opiskeleva Männistö ehti käydä kahdella valmennuskurssilla ennen opintojensa alkua. Syy kurssille lähtöön oli luonnollisesti halu pärjätä pääsykokeissa.
-Ajattelin että kurssille lähteminen olisi hyödyllistä opettajan ohjauksen ja oppimateriaalien vuoksi, Männistö kertoo.
-Ensimmäisen kurssin koinkin todella hyväksi, sillä opeteltavat asiat olivat uusia.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen ensimmäiselle valmennuskurssille lähteneen Männistön mielestä hänen kursseilta saamansa hyöty materialisoitui ennen kaikkea pääsykokeisiin valmentautumista helpottaneiden opiskelumateriaalien muodossa.
-Kursseilta sai sellaisia oppimateriaaleja, mitä ei mistään muualta oikeastaan saanut.
Valmennuskurssi voi tarjota etuja myös itsenäiseen opiskeluun, sisätautilääkärin erikoistumisesta tällä hetkellä kiinnostunut Männistö kertoo. Hänen mukaansa kurssilla voi olla positiivinen rytmittävä vaikutus todella intensiivisessä valmistautumisessa, vaikka kokemus kurssin hyödyllisyydestä jäisikin muuten heikoksi.
-Toisella kurssilla asiat olivat jo aika tuttuja ja olin jo kehittänyt aika hyvän lukurutiinin, minkä vuoksi en kokenut kurssia kovinkaan hyödylliseksi. Tuolta kurssilta saatu etu oli lähinnä lukupäivän rytmityksessä: tuli luettua ja tehtyä tehtäviä kun piti mennä kurssillekin.
-Päiväkurssi alkoi kymmenen aikaan, mutta heräsin lukemaan jo seitsemän aikoihin. Opetuksen jälkeen tein vähän aikaa jotain muuta ja luin taas loppuillan. Valmistautumiseen meni oikeastaan koko päivä, eikä siinä paljon muuta tullut tehtyä, Männistö paljastaa.
Valmennuskurssien hinnat vaihtelevat useista sadoista useisiin tuhansiin euroihin. Kurssien hinnoittelu riippuu paitsi kurssien järjestäjästä, myös kurssipaketin sisällöstä ja esimerkiksi hakukohteesta. Osalla palveluntarjoajista on saatavilla myös takuukursseja, joissa opiskelija saa hyvityksen, mikäli opiskelupaikkaa ei kurssin jälkeen irtoakaan. Myös kurssien sisällössä on melkoisesti vaihtelua, sillä tarjonnasta löytyy niin etäopiskelukursseja kuin henkilökohtaista valmennusta tarjoavia jaksoja, joihin voi sisältyä myös opiskelutekniikkaan ja henkiseen valmennukseen keskittyviä opintoja.
Männistön käymät kurssit edustivat hinnoittelultaan lääketieteen valmennuskurssien edullisempaa päätä. Hän kertookin olevansa varsin tyytyväinen kurssien hinta-laatu –suhteeseen.
-Sillä työmäärällä olisin todennäköisesti saanut opiskelupaikan ilman kurssiakin, mutta kurssilla erityisen
hyödyllisiä olivat eri osa-alueiden yhdistämistä harjoittavat tehtävät, jollaisia myös pääsykokeissa piti tehdä.
Kurssitarjonnassa eroaa myös opettajiensa suhteen. Etenkin koulutuspalveluita tarjoavat yritykset mainostavat käyttävänsä opettajina kokeneita ammattilaisia, joilla on myös pedagogista osaamista. Opiskelijajärjestöjen tarjoamat kurssit taas saattavat hyödyntää pidempään opiskelleita alan opiskelijoita, kuten Männistön käymillä kursseilla. Männistö kertoo kuitenkin olleensa erittäin tyytyväinen kurssien opetuksen tasoon.
-Opiskelija-opettajat tuntuivat päteviltä, ja etenkin fysiikan ja kemian opettajilla, jotka olivat opiskelleet aineita ennen lääketieteen opintoja, oli ihan eri tavalla näkökulmaa ja asiantuntemusta opetusaineistaan, kehuu Männistö.
Valmennuskurssien hyödyistä ei kuitenkaan olla täysin yksimielisiä. Kursseja on kritisoitu eriarvoistavina niiden korkeiden hintojen ja kaupunkien keskittymisen vuoksi. Vaikka periaatteessa valmennuskurssi ei ole edellytys pääsykokeessa pärjäämiselle, esimerkiksi lääketieteen ja oikeustieteen aloilla valtaosan hyväksytyistä opiskelijoista on kerrottu suorittaneen valmennuskurssin ennen pääsykoetta. Myös Männistö on havainnut valmennuskurssien olleen suosittuja opiskelutoveriensa keskuudessa.
-Omassa opiskelijakaveripiirissäni monet ovat käyneet kurssin, vaikka toki opiskelemassa on niitäkin, jotka eivät käyneet valmennuskurssia.
Männistö ei pidä valmennuskurssin käymistä vaatimuksena lääketieteen pääsykokeiden vaativuudesta huolimatta. Vaikka hän arvelee, että olisi saanut opiskelupaikan myös ilman valmennuskurssia, uskoo hän päässeensä valmistautumisessaan helpommalla ohjatun opetuksen vuoksi. Hänen mukaansa kurssin hyöty riippuukin lopulta henkilökohtaisista mieltymyksistä ja asioiden tuttuudesta.
-Kyllä kurssien ansiosta oli paljon helpompaa keskittyä lukemisessakin olennaisiin asioihin, ja mahdollisuus esittää kysymyksiä ja saada selvennyksiä asioihin oli hyödyllinen.
-Ensimmäiselle kurssille menisin uudestaan, mutta toinen oli aika turha, koska oppimateriaalit ja rutiinit olivat jo valmiina. Pelkästään kurssilta saatava säännöllinen rytmitys voi kuitenkin olla joillekin tärkeää omien lukurutiinien kannalta.
Teksti ja kuvat: Jukka Moilanen
