20.09.2007: VML: SIMPUTUSSELVITYS ASKEL PAREMPAAN
Puolustusvoimien
laatimassa selvityksessä oli useita erinomaisia kehitysehdotuksia. Erityisen
tervetulleena esityksenä liitto pitää sitä, että vuonna 2008 Pääesikunnan oikeudellinen
osasto tulee kartoittamaan kaikki joukko-osastoissa esimiesrikos-nimikkeellä
käynnistyneet esitutkinnat. Varusmiesliiton näkemyksen mukaan selvitys tulee
paitsi yhtenäistämään käytäntöjä myös lisäämään tutkintojen läpinäkyvyyttä.
”Simputustapausten määrät
eivät ole vuosikymmenen aikana muuttuneet merkittävästi, mutta vuoden 2006
tilastotiedot viittaavat tapausten lisääntymiseen.”, toteaa Varusmiesliiton
puheenjohtaja Alfred H. Sieppi.
Vuositasolla simputusta
kokee kotiuttamiskyselyiden mukaan kaikkiaan 7 000 varusmiestä. Näistä
tapauksista vuonna 2006 esille tuli 47 rangaistuksiin johtanutta tapausta.
Simputustapauksista alle prosentti johtaa rangaistuksiin. Palvelusaika
simputuksesta ei uskalleta puhua. Varusmiehet uskovat, ettei valittaminen
esimiesaseman väärinkäytöstä yleensä johda mihinkään, kertoo Sieppi
Varusmiesliitto jatkaa
simputuksen ja pennalismin vastaista työtään paitsi itsenäisenä
kansalaisjärjestönä myös tiivistämällä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Yhteisenä
tavoitteenamme on avoin ja turvallinen palvelusympäristö kaikille
asevelvollisuuttaan suorittaville varusmiehille.
Lisätietoja:
Harri Alfred Sieppi
Varusmiesliiton puheenjohtaja
puh: 045 111 7871
S-posti: harri.sieppi@varusmiesliitto.fi
Miikka Putto
Varusmiesliiton
varapuheenjohtaja
Puh: 0400-845 912
S-posti: miikka.putto@varusmiesliitto.fi
Takaisin
|